Nimi ja ikä?
-Lyysaaren Henri. 18!
Toimenkuva bändissä?
-Koskettimet ja laulu pääasiassa, mutta kyllä sitä kitaraakin tulee rämpytettyä aina tarpeen mukaan. Sävellän bändille, välillä yksin, välillä Santerin kanssa. Myös lyriikoita tulee kirjoitettua. Suurena osana toimenkuvaani on myös päteminen muille bändin jäsenille.
Olet (puolikas) omena?
-Vissii. Khyl.
Kuinka pitkään näin on ollut?
-Keväästä 2007, jolloin minussa ilmeisesti huomattiin jonkinlainen omenapotentiaali.
Mistä instrumenttivalinta?
-Tuli tuijoteltua niin paljon pienenä olohuoneen pianoa, että pakko siihen oli koskeakin. Kitara tuli mukaan kun yläasteikäisenä pääsin sisään raskaampaan musiikkiin. Nykyään tosin kyseisen kielisoittimen soitto on jäänyt vähemmälle, mutta ainakin jossain mittasuhteissa pysynyt. Pääinstrumenttini on kuitenkin koskettimet.
Teetkö MITÄÄN muuta kuin soitat bändissä?
-Hakkaan klaviatuuria (soitan pop/jazz -pianoa) Turun Seudun Musiikkiopistossa, missä tulee puuhattua myös kaikenlaista muutakin kivaa musiikin ja sen opiskelun saralla. Teen paljon keikkaa myös muiden kokoonpanojen kanssa. Aikaa vievät myös opinnot Puolalanmäen musiikkilukion puolella. Vapaa-aikana tulee lähinnä sävellettyä ja duunattua asioita noiden edellä mainittujen asioiden eteen. Musiikin lisäksi mielenkiinnon kohteiksi voi laskea lukemisen, vaikka ehdin lukea ihan liian vähän kirjoja. Myös kirjastossa, etenkin musiikkikirjastossa tulee RAVATTUA ja kotona välillä DATATTUA (huom. riimi, ainakin melkein).
Mitä musiikkia tulee kuunneltua?
-Kaikenlaista erittäin laajalla rintamalla: progea, indietä, metallia, jazzia ja funkia, klassista, jne.. Sanotaan nyt pari lempibändiä/artistia kuitenkin.
Uudemmista yhtyeistä ja artisteista mm.: Apostle of Hustle, Strapping Young Lad, My Morning Jacket, The Mars Volta, José Gonzalez, MGMT, Radiohead, Yeah Yeah Yeahs, Tool, YUP...
Vanhemmasta musasta (josta suurin osa on elossa vielä nykypäivänäkin) ainakin seuraavat: Wigwam, Gentle Giant, Mahavishnu Orchestra, Pekka Pohjola, Herbie Hancock, Rush, Kingston Wall, King Crimson, Keith Jarrett, Tasavallan Presidentti, Stevie Wonder, Frank Zappa, Jim Pembroke, Chick Corea, Return To Forever, Black Sabbath, Led Zeppelin, The Meters... lista lienee loputon. Olen imenyt vaikutteita myös monesta yksittäisestä levystä.
Esikuvia?
-Niitä löytyy paljon, muutaman luetellakseni: Keith Jarrett, Pekka Pohjola, Chick Corea ja Frank Zappakin, vaikka hänessä on myös puolia joita en arvosta. Jim Pembrokelta haluaisin omaksua etenkin laulutyylin. Herbie Hancock menee kuitenkin kaikkien muiden yli suurimmaksi idoliksi monipuolisuudellaan ja taidoillaan.
Paras keikka jonka olet vetänyt?
-Kertun keikka syksyllä 2007 oli kiva, vaikka niillä pienillä pa-kamoilla ei meidän soitosta saanutkaan mitään selvää. Hmm, ehkä se oli kiva keikka juuri siksi. Mutta jostain syystä itellä oli kuitenkin tosi kovat fiilikset siellä. Joku oli kai sujauttanut jonkun sienen juomalasiini ennen vetoa.
Tämän hetken lemppari applebiisi(t)?
-Riverside of Youthia on kiva soitella aina. Myös The Baroness on jees. Usein eniten kuitenkin miellyttää uudet biisit jotka on soitettu vasta siellä treenikämpän puolella.
Mitä lupaa Half Applen tulevaisuus?
-Kaikenlaistahan se.
[TAKAISIN BÄNDISIVULLE]